27.12.09

Seitan is good!

No niin! Nyt pääsee kaikki muutkin kotikokkitumpelot kurkistamaan ja seuraamaan perässä, kuinka tehdään seitania! Se on herkullinen vaihtoehto lihalle. Sitä on hauska tehdä ja makuja on niin monia kuin on eri mausteiden kombinaatioita. Näin äkkiä laskettuja niitä on miljoonia. Asiaan!

Ensiksi tarvitsemme perusainetta, eli gluteenijauhoa. Sitä saa Punnitse & Säästä -nimisistä liikkeistä (ei kaikista) ja sitten Ekolosta jyväskylästä. Oho, Jyväskylästä siis. Ja myös erilaisia mausteita, nyt kerron oman suosikkisetin, joka saattaa kuulostaa hieman tuliselta ja sitä se totta vie onkin! Mahtavaa. Eteenpäin ->

Eli. Yksi miehinen annos, tai pari annosta, jossa on jälkkärit sun muut, mutta tehdään nyt yksi kunnon mättö. Otetaan 1 desilitra (myöhemmin käytetty lyhennettä dl) gluteenijauhoja ja kipataan ne kulhoon. Hop. Perään heitetään mausteita. Mun suosikki tällä htekellä on siis: 3 isoa teelusikallista (myöhemmin tl) chilijauhetta. Siis kukkurallisia lusikallisia. Aina. Perään 3 tl (myöskin kukkurallisia) Cajun -maustetta, vielä perään 2 tl paprikajauhetta. Sekoitetaan haarukalla. Kas näin:



Sitten tehdään nesteseos. Neste voisi olla myös pelkkää vettä, mutta se olisi kovin tylsää vai mitä? Nestettä varten tarvitsemme perusaineksia, joita löytyy jokaisen jääkaapista aina. Otin vielä kuvan herkuista:



(sivuhuomautuksena: on aika hanurista ku tää editori nakkaa noi kuvat aina tekstin alkuun ja sit saa leikata ja liimailla tekstiä)

Minun herkkuseos sisältää: tabascoa sen verran että desinmitasta peittyy pohja, eli noin ruokalusikallinen, perään soijakastiketta sen verran, että pinta nousee arviolta 3 milliä. Ei se ole niin justiinsa. Lopuksi vettä siten, että mitta on lähes täynnä. Kun tämä on tehty, se kipataan jauhojen päälle ja sekoitetaan!



Settiä sekoitetaan sen aikaa, että se muuttuu kiinteäksi ja kaikki tai lähes kaikki neste on imeytynyt. Kovin pitkää vaivaussessiota ei tarvita. Valmis köntti on kutakuinkin tämän näköinen:



Köntille voipi tehdä melki mitä lystää, mutta ihan ensimmäisenä se täytyy vielä keittää. Tuosta setistä tulee riisihärdelli, joten pilkon sen ihan pieniksi palasiksi. Seitan turpoaa jonnin verran keitettäessä. Palojen koko saa olla tosi pieni. Taidekuvaa tähän väliin:



Palasilla on taipumusta lähimmäisrakkauteen, joten kannattaa pitää ne erillään. Keittämisen jälkeen ne ovat jo kummasti itsenäistyneet. Seitan keitetään runsaassa vedessä tai kasvisliemessä. Mukaan voi nakata myös pari laakerinlehteä tai mistä itse ikinä tykkääkään. Seitanpalaset tipautetaan aina kuumaan veteen. Näistä voi tehdä myös pihvejä. Itse ajattelin kokeilla joskus luumuhillolla täytettyä settiä.

Keittyviä seitaneita ja vuoroon odottavia:



Palaset saapi keittyä noin 20 min, ei ole vakavaa, jos aika ylittyy irkatessa. Keittymisen aikana voi myös tiskata.. Samassa vedessä voi keittää useamman satsin peräjälkeen. Kannen käyttäminen olisi suotavaa, mutta minulla ei ole omaa saunaa, joten tein jälleen keittiöstäni sellaisen. If you can't stand the heat, stay out of the kitchen! Sellainen pieni niksipirkkajuttu, että spagettikauhalla on kätevä onkia seitaninpalaset pois keitinvedestä jos ei satu omistamaan reikäkauhaa. Samassa vedessä voi keittää myös nuudelit seuraavaa vaihetta varten. Nälkähän tässä jo tulee!
Valmiit seitanit:



Zadaa! Helppoa. Chiliseitanit ovat maanantain herkku, miedommat, lahjaksi saamillani mausteilla maustetut tehdään nyt. Tästä tuli kyl kans yks suosikki, maustekauppaan käy maanantaina tieni.

Peruswokki:
2 sipulia, 3 valkosipulin kynttä, 4 kerää porkkananuudelia, noin 150 grammaa kasviksia maun mukaan.

Pilpo sipulit ja valkosipulit, muista maistaa laatu! Laaduntarkkailu on erittäin tärkeää. Pannulle kunnon loraus öljyä, kuumalle pannulle sipulit, seitanit ja kasvikset, mustaapippuria rouhittuna jos tykkää.
Kas näin:



Paistellaan hetki, että seitanit muuttavat pinnasta rahtusen väriä ja sipulit kuullottuvat. Sen jälkeen nuudelit sekaan. Paistellaan tovi, Itse pidän, jos osa nuudeleista on mennyt sellaisiksi koppuraisiksi. Kantsii myös lisätä öljyä loraus nuudeleiden päälle, tekee syömisestä sutjakampaa :)

Miehen annos vielä pannulla:



Tuota kun vielä saisi sekoitettua jollain fiksulla tavalla. Muoviset pihdit olis jees, samoin wokkipannu. Syntymäpäiväni lähestyy *wink* *wink*.

Sitten annoksittain lautaselle, kyytipojaksi valitsin tällä kertaa Tumman Nikolain, hopeisesta tölkistä. Hyvää on!

Tunnisteet:

Kun sitä vähiten odottaa..

Se ilmaantuu ja pistää maailman sekaisin. Vaikka on niin vannonut, että enää minun nappuloita ei sekoiteta. Jahka nämä tästä järjestän, niin sit ne on siinä. Mutta. Kuinka väärässä sitä ihminen osaakaan välillä olla? Täytyy oikeasti miettiä, että josko sitä kuitenkin..

Miksi joidenkin asioiden pitää tapahtua aina silloin, kun sitä vähiten odottaa? SIlloin, kun on jo luopunut tai luopumassa toivosta. Vai onko sittenkin niin, että vasta silloin, kun on jo luovuttanut, on oikeasti vasta valmis uusiin asioihin, kun vanhat on käsitelty alta kunnolla pois.

Josko sitä..

22.12.09

Taas se olisi

Vuosi likipitäen pulkassa. Aattona lasketaan koko vuoden painolastilla alas hyvää pulkkamäkeä. Näin ainakin toivon. Nyt on taas sopivasti aikaa pohtia mitä vuoden aikana tapahtui.

Joka vuosi tuntuu olevan omalla tavallaan tapahtumarikas, kuten oli myös tämä. Uusia ihmisiä, ystäviä ja hyviä hetkiä. Huonot jäi todella vähälle. On se vaan jännää, ihmisen taival :)

Vielä on paljon opittavaa ja ihmetyksen määrä ihmisen toiminnassa sen kuin vain kasvaa kasvamistaan, avautumisen aiheet ei tunnu vähenevän sitten millään. Ihmisen typeryys on suunnatonta, siitä ei kyllä pääse mihinkään.

Eletään edes loppuvuosi ihmisiksi ja uusi vuosi uusin kujein :)