Oman elämän hallinta

Kuinka moni onkaan sanonut ääneen tai mielessään jollekkin, ettei noin kannata tehdä. Ja kun on töpännyt, niin miettinyt, ettei olisi tuotakaan tarvinnut tehdä.

Mutta miksi muiden elämiseen on helpompi puuttua kuin omaansa? Ja omat virheensä huomaa vasta jälkeenpäin, eikä jo tekohetkellä. Kun toteaa toiselle, miten hänen pitäisi olla, niin ei tarvitse sen eteen tehdä mitään. Oman tekemisen muuttaminen on joskus hemmetin vaikeaa. Vaikka tietää virheensä, vikansa ja erheensä on niiden poiskitkeminen paljon vaikeampaa kuin niiden toteaminen.

Eikös omien puutteiden / vikojen tunnustaminen ole askel oikeaan suuntaan? Eiköhän se ole, mutta pitääkö niiden askeleiden olla niin lyhyitä? Oman elämän hallintakurssi pitäisi laittaa kaikille pakolliseksi aineeksi ammatillisessa oppilaitoksessa.

Ei lemmikkieläimiä

Entäs akvaariokaloja?

Stressi

Me stressaamme eri asioista ja eri tavalla. Olisi ihmeellistä jos voisi elää ilman stressiä. En tarkoita vastuusta vapaata olemista, vaan ilman ylimääräistä huolta.

Stressi kuluttaa ihmistä enemmän kuin tarpeeksi. Vastuukin kuluttaa, mutta eri tavalla. Jotkut meistä nauttivat vastuusta ja keräävät sitä itselleen. Jokaisella ihmisella on jonkin verran vastuuta, mutta sitä ei aina ymmärretä. Jokainen vastaa omalta kohdaltaan mm. ympäristöstä.

Missä vaiheessa vastuunkantaminen muuttuu stressinsiedoksi? Tai sietämättömyydeksi? Kun vastuuta on liikaa. Mikä määrittelee sen, että koska vastuuta on liikaa? Sitä ei kai kukaan pysty määrittelemään tarkkaan. Eri tilanteet ja ajat muuttavat kykyämme kantaa vastuuta. Jos vastuuta on ollut koko ajan, niin silloin ihmisen vastuullisuus alkaa korostua jokapäiväisessä ajattelussa ja alamme stressata pienistäkin asioista.

On helppoa kantaa vastuuta pienistä asioista kuin isoista. Sekin on suhteellista. Joillekkin pieni asia on toisille iso asia. Olemme erilaisia, nauttikaamme siitä! Vastuun pakoilemisella tarkoitetaan mielestäni sitä, ettei ota koskaan vastuuta. Isoin vastuu mikä meillä on, on vastuu omasta itsestämme. Kukaan muu ei voi pitää samalla tavalla huolta toisesta ihmisestä kuin hän itse. Kun ihminen ei pysty ottamaan vastuuta itsestään, hänestä tulee huollettava.

Kuka sitten "huoltaa" huollettavaa? Missä vaiheessa ihmisestä tulee huollettava? Pitäisiköhän meidän jokaisen käydä "varikolla" aina silloin tällöin, jotta saisimme vastuun harteiltamme hetkeksi? Kun vastuuta kantaa pitkään, siitä tulee henkinen taakka (vaikka sitä itse emme huomaakkaan) ja se muodostaa stressiä. Pitkään jatkunut stressi puolestaan heikentää mahdollisuutta toimia ja tehdä asioita ja kantaa sitä omaa vastuuta. Kun voimat loppuu ne loppuu. Mutta nykyään ei voi mennä varikolle kun vastuu painaa. Lopulta se painaa niin paljon, että joku muu sanoo, että olisi aika mennä varikolle.

Mutta eikö silloin jo ole liian myöhäistä? Kuka sen jälkeen kantaa vastuun, jos on aivan loppu? Ei kukaan. Lepäämistä ja varikolla käyntiä pitäisi olla samassa suhteessa kuin vastuutakin. Vastuun jakaminenkin on hyvä keino lievittää omaa oloa. Mutta minne sitä omaa vastuuta jakaisi?