Helmikuu

Nyt se alkaa.

Vuoden kylmin aika pitäisi olla, vaan ei ole. Ei ole muutkaan asiat aivan kohdallaan. Jotenkin tuntuu siltä, että aika monella on paha olla, ei vain minulla.

Johtuuko se talvesta? Joka vuosihan on talvi. Pimeys? Sekin toistuu joka vuosi.

Veikkaan maalta muuttoa yhdeksi isoimmaksi syyksi. Ei ole enää sitä turvallista ympäristöä. Kun jää yksin, niin silloin todellakin on yksin. Isolla yyllä.

Joskus muinoin naapuriksi sanottiin noin 30 km säteellä asuvia ihmisiä, myös joskus kauempanakin asuvia. Nykyään ei sanota naapuriksi viereisen kerrostalon asukkaita. Hyvä jos viereisen rapun asukkaita.

Enää ei jutella niitä näitä naapureiden kanssa. Korkeintaan huomautetaan jostain epäkohdasta varsin pisteliäiseen sävyyn. Mihin on kadonnut ihmisten yhteisöllisyys? Nykyään pitää olla niin julmetun tehokas, työkone, yhteiskunnan tuottoisin ratas isossa koneessa, että aikaa ei jää mihinkään muuhun.

Jos nyt naapurirapussa asuvalta ihmiseltä sattuu loppumaan jauhot kesken leipomisen, niin antaisitko jauhoja? Tai oikeastaan, kuka nyt enää tulee kysymäänkään. Pakko pärjätä omillaan, tai on huonompi ihminen kuin muut. Miksi niin?

Ei ihmistä ole tarkoitettu pärjäämään yksin. Kyllähän yksinkin hengissä pysyy. Kaksin asuttaessa pärjää paremmin. Ja yhteisöllisyys luo turvaa heikommille ajoille. Nykyinen teollinen infrakstruktuuri ei vain jätä sijaa yhteisöllisyyteen.

Ikävää on se.